LIIKEJURIDINEN NEUVONTA
Menestys edellyttää ennakointia
Elinkaarensa aikana yritys voi tehdä lähes rajattoman
määrän erilaisia sopimuksia. Niistä voi
syntyä yhtä monta ongelmaa. Ei ole harvinaista,
että kohta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen
osapuolet ovat jo haastamassa toisiaan oikeuteen.
Siksi on järkevämpää antaa juristien
käyttää hieman aikaa suojaustoimien suunnitteluun
kuin joutua uhraamaan runsaasti voimavaroja, aikaa ja rahaa
odottamattoman ongelman ratkaisemiseen.
Asiantuntemuksemme on arvokasta sopimusten laatimisessa,
transaktioiden toteuttamisessa yritysjärjestelyissä sekä insolvensseissa.
Kaikissa näissä tapauksissa saat hyötyä käytännön
liike-elämän kokemuksestamme.
Hyödyt myös kokemuksestamme yhtiöiden hallinnossa
ja corporate governance –kysymyksissä. Olemme
esimerkiksi kokeneita hallituksen jäseniä sekä yhtiökokousten
järjestäjiä ja puheenjohtajia.
Asiantuntemusta monilla aloilla
Laaja kansainvälisen teollisuus- ja rahoitusmaailman
tuntemuksemme on asiakkaidemme käytettävissä kaikissa
yleistä liikejuridiikkaa koskevissa asioissa.
Toimimme asiakkaidemme neuvonantajina esimerkiksi agentti-
ja jakelusopimuksia tehtäessä, lisenssikysymyksissä,
franchising-asioissa sekä teknologia- ja IT-alojen juridiikassa.
Autamme työoikeusasioissa ja corporate governance –asioissa.
Asiakaskuntamme on laaja: siihen kuuluu vasta perustettuja
yrityksiä yhtä hyvin kuin kansainvälisiä konserneja.
Jos toimit yllä kuvatuilla aloilla, varmista, että lakimiehesi
hallitsevat oman erikoisalasi uhat ja mahdollisuudet. Meillä saattaa
olla muutamia hyödyllisiä ehdotuksia.
Toimeksiantojamme :
- Sijoittajaryhmän neuvonta helsinkiläisen pääkonttorirakennuksen
myynnissä ja takaisinvuokrauksessa
- Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan henkilökohtaiseen
vastuuseen liittyvä neuvonta useille suuryrityksille
- Useiden yritysten jatkuva neuvonta työlainsäädäntöä koskevissa
asioissa
- Pörssiyhtiöiden yhtiökokousten järjestäminen
ja puheenjohtajana toimiminen
- Neuvonanto useille teknologiayrityksille immateriaalioikeuksien
hyödyntämiseen liittyvissä asioissa
|